Haavoittuvuudesta

Haavoittuvaisuutta voi yrittää suojata ensinnäkin tukahduttamalla ilo. Riittämättömyys ja pelko saavat ihmisen siihen. Taustalla voi olla pelko siitä, ettei ilon tunne ole pysyvä, ettei iloa ole tarpeeksi tai että siirtyminen ilosta pettymykseen on liian raastavaa. Joskus kyse on siitä, onko ilo ansaittua tai oikeutettua. Mieli voi myös tarjota ajatusta, että ilolle antautuminen on parhaimmillaan pettymykselle altistumista ja pahimmillaan katastrofin houkuttelemista puoleensa. Kaikelle tälle vastalääke on kiitollisuus. Sen harjoittaminen on keino todentaa, että kaikkea on tarpeeksi ja ihminen itse on tarpeeksi. Kiitollisuusharjoituksissa on kyse enemmän kuin kiitollisuuden tuntemisesta tai kiitollisuuden asenteesta. Sen apuna voi käyttää kiitollisuuspäiväkirjaa, -purnukoita tai vaikkapa kiitollisuusrituaaleja perheen kesken. Amerikkalaisessa Thanksgiving Day – perinteessä on mielestäni jotakin hyvin kaunista ja arvokasta, josta jotakin voisi ottaa opiksi.

Toinen suojakilpi haavoittuvuutta vastaan on perfektionismi eli uskomus, että jos kaiken tekee täydellisesti ja näyttää täydelliseltä, ei koskaan tarvitse kokea häpeää tai voi minimoida syyllisyyden, arvostelun tai häpeän tuottaman kivun. Varsinaisesti perfektionismissa ei siis ole kyse erinomaiseen lopputulokseen pyrkimisestä, terveistä saavutuksista ja kasvusta, vaan hyväksynnän hakemisesta. Se korreloi masennuksen, ahdistuksen, riippuvuuksien, elämän pelon ja hukattujen tilaisuuksien kanssa. Se on jopa itsetuhoista, koska täydellisyyttä ei ole olemassa (saavuttamaton tavoite). Perfektionismi ei ole keino välttää häpeää, vaan se on yksi häpeän muodoista. Juuri se saa ihmisen tuntemaan häpeää, arvostelua ja syyllisyyttä, mikä johtaa kasvavaan häpeään ja itsesyytöksiin (”Tämä on omaa syytäni. Minusta tuntuu tältä, koska en ole riittävän hyvä”).  Perfektionismin voi asettaa jatkumoksi, jossa toisessa päässä kaikki huijaavat hieman vikoja peitelläkseen, näyttääkseen paremmalta toisten silmissä ja ollaksemme miellyttävämpiä. Jatkumon toisesta päästä löytyvät henkilöt, joiden perfektionismi on pakonomaista, kroonista ja vahingollista jopa niin, että se näyttää ja tuntuu riippuvuudelta.

Perfektionismista vapautuminen on matka ”mitä ihmiset ajattelevat?” – ajatusmallista ”olen tarpeeksi” – ajatusmalliin. Se vaatii häpeänsietokykyä, myötätuntoa itseä kohtaan ja tarinan ottamista omaksi. Matkaan liittyvä suuri uskallus on säröjen arvostaminen, kauneuden näkeminen epätäydellisyydessä ja armollisuus itseä kohtaan. Tohtori Kristin Neffin mukaan myötätunto itseä kohtaan koostuu kolmesta elementistä: lempeydestä itseä kohtaan, yhteisestä ihmisyydestä ja tietoisesta läsnäolosta.

Kolmas tapa suojautua haavoittuvuudelta on turruttaminen. Yleisin turruttamisstrategia on amerikkalaisen häpeätutkija Brené Brownin mielestä järkyttävä kiire. Hän on huolissaan myös muista keinoista turruttaa tunteita, eikä turhaan, sillä nykyajan amerikkalaisilla on enemmän velkaa, ylipainoa, lääkkeitä ja riippuvuuksia kuin koskaan. Valitettavasti näin lienee myös meillä suomalaisilla. Voimakkain tarve turruttamiseen nousee häpeän, ahdistuksen ja erillisyyden yhdistelmästä. Koska turruttamista ei voi tehdä valikoivasti, haavoittuvuuden turruttaminen vaimentaa myös kokemukset rakkaudesta, ilosta, joukkoon kuulumisesta, luovuudesta ja empatiasta. Tutkimuksessa löytyi kolme keinoa estää turruttamista: 1) Oppia tuntemaan ja elämään tunteet, 2) Turruttavan käyttäytymisen tiedostaminen ja 3) Vaikeiden tunteiden aiheuttaman epämukavan olon kohtaamaan oppiminen.

Kolmen yleisimmän suojautumismenetelmän lisäksi ihmiset käyttävät myös muita menetelmiä haavoittuvuutensa suojaamiseksi. Brené Brown on nimennyt niistä yhden ”viikinki ja uhri” – suojakilveksi. Tämä suojaava haarniska ilmenee dominoinnin, kontrolloinnin ja vallankäytön kaltaisen käyttäytymisen lisäksi myös niin, että se pitää yllä eräänlaista pysyvää uhriutta henkilöissä, jotka kokevat jatkuvasti joutuvansa erilaisten hyökkäysten kohteiksi tai tulevansa kohdelluiksi epäoikeudenmukaisesti. Tämä voidaan ymmärtää siten, että ihmisellä on vain kaksi vaihtoehtoa: olla muita voimakkaampi tai voimaton. Tähän näkökulmaan liittyy siksi paljon epätoivon ja vankina olemisen tunnetta.

Muita suojakilpiä ovat kaiken paljastaminen eli liiallinen avautuminen, haavoittuvuuden väistely sekä kyynisyys, kriittisyys ja julmuus. Liiallinen paljastaminen johtaa usein erillisyyteen, epäluottamukseen ja vetäytymiseen. Väistely puolestaan voi johtaa piileskelyyn, teeskentelyyn, välttelyyn, viivyttelyyn, selittelyyn, syyttämiseen ja valehteluun. Kyynisyys, kriittisyys ja julmuus pitävät paitsi haavoittuvuuden loitolla, voivat myös toimia aseena silloin, kun henkilö haluaa loukata niitä ihmisiä, jotka ovat haavoittuvaisia ja saavat siten vaivaantumista esiin.

Brown muistuttaa, että hengittäminen ja huumori ovat loistavia tapoja tarkistaa käyttäytymistä ja kohdata haavoittuvaisuutta. Lisäksi kutakin suojakilpeä vastaan löytyy vastalääkkeitä kuten menestyksen uudelleenmäärittely, haavoittuvaisuuden hyväksyminen, tuen hakeminen, aikomusten selkiyttäminen, rajojen asettaminen, yhteyden vaaliminen, läsnäolo, keskittyminen ja perspektiivi.